Ceterum censeo Carthaginem esse delendam Afrikan pohjoinen osa oli ennen vehreää seutua. Tämän huomasivat myös foinikialaiset, nuo antiikin kauppaneuvokset, jotka asuttivat nykyisen Tunisian vuoden 800 eKr. paikkeilla. Vuonna 814 eKr. foinikialaiset perustivat suojaisaan lahdenpoukamaan Karthago-nimisen siirtokunnan, joka laajeni nopeasti aina Euroopan puolelle saakka. Tämä ei miellyttänyt silloista suurvaltaa, Roomaa, ja niin nämä kaksi maata ajautuivat sotaan. Näitä puunilaissodiksi kutsuttuja sotia käytiin loppujen lopuksi kolme, joista vasta viimeisin päättyi Karthagon hävitykseen vuonna 146 eKr. Näin roomalaisen sensorin Cato vanhemman toive toteutui. Hän oli toiminut Rooman lähettiläänä Karthagossa vuonna 175 eKr. ja vakuuttunut sen vauraudesta ja mahdista siinä määrin, että muisti aina puheidensa lopuksi mainita "Muuten, olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä". Alueen kehitys ei pysähtynyt Hannibalin armeijan kukistumiseen eikä Karthagon hävitykseen, vaan se jatkui voimakkaana. Roomalaiset rakensivat Karthagon raunioille loistavan valtakunnan, jonka yhtenä ylpeyden aiheena oli Antonius Piuksen - hurskaan Antoniuksen ( nimeä kantava kylpylä. Sinne mahtui parhaimmillaan jopa 2 500 kylpijää, ja se tunnettiin aikoinaan maailman kolmanneksi suurimpana kylpylänä Caracallan ja Aleksandrian kylpylöiden jälkeen. Mikään ei ole kuitenkaan ikuista ja valta alueella vaihtui. Roomalaisten jälkeen aluetta hallitsivat vuorollaan bysantit ja arabit. Arabien valta Tunisiassa alkoi vuonna 670, ja heidän myötään islaminusko levisi nopeasti koko maahan. Seuraavan kerran alueella selviteltiin välejä 1500-luvulla, ja kun Tunisia siirtyi turkkilaisten ottomaanien hallintaan, elettiin vuotta 1587. 1600- ja 1700-luvuilla tunisialaiset hankkivat rikkauksiaan merirosvouksella, ja sitä kautta he saivat melko itsenäisen aseman sulttaanin alaisuudessa. Habib Bourguiba - golfin sanansaattaja Siirtomaakauden aikana Ranska miehitti Algerian ja Tunisian, ja vuonna 1881 Tunisiasta tehtiin Ranskan protektoraatti eli suojelualue. Toisen maailmansodan aikana Tunisiassa ja muualla Pohjois-Afrikassa käytyjen kovien taisteluiden pääosissa olivat puolestaan saksalaiset sekä britit ja amerikkalaiset. Kuitenkin jo ennen toista maailmansotaa, 1920-luvulla, maassa oli toiminut itsenäistymistä ajava aatesuunta, jonka suurena johtajana toimi Habib Bourguiba. Hänen ja monen muun ennakkoluulottomasti ajatelleen unelma kävi toteen Tunisian itsenäistyessä 20.3.1953. Habib Bourguibasta tuli maan ensimmäinen presidentti, ja hänen tuonaikaisia päätöksiään voidaan pitää lähtölaukauksena myös golfin leviämiselle Tunisiassa. Kansansa keskuudessa hyvin suosittu presidentti kehitti maataan voimakkaasti hallitseminaan kolmena vuosikymmenenä. Varsinkin turismi oli lähellä Bourguiban sydäntä. Hän oli kaukaa viisas, eikä aikaakaan kun länsimaiset turistit saapuivat sankoin joukoin ihastelemaan maan monipuolisia ja historiallisia nähtävyyksiä ja palvomaan pohjoisafrikkalaista aurinkoa Tunisian pitkille hiekkarannoille. Tuotapikaa myös golf levisi Tunisiaan, ja ranskalaisten jo 1920-luvulla pääkaupunki Tunisin liepeille Soukraan, muinaisen Karthagon alueelle, rakentama Golf de Karthage sai seuraa. Jos edesmenneen presidenttimme Urho Kekkosen hyvää ystävää Habib Bourguibaa voidaan pitää tunisialaisen golfin sanansaattajana, niin suurlähettilään arvonimen saa ehdottomasti amerikkalaisarkkitehti Ronald Fream. Hän on toimistoineen nimittäin suunnitellut viisi maan kahdeksasta kenttäkokonaisuudesta, joista kaksi on kaiken lisäksi 36-reikäistä. Golf kasvaa Tunisiassa taatelien lailla Ensimmäinen näistä Tunisian itsenäisyydenajan kentistä rakennettiin Soussen kaupungin eteläpuolelle, turistien suosimaan El Kantaouin lomakeitaaseen vuonna 1979. El Kantaouissa pelattiin pitkään kolmen "erivärisen" ysin muodostamaa kokonaisuutta, kunnes vuoden 2002 marraskuussa kentän odotettu laajennus valmistui. Tänä päivänä siellä pelataan kahdella täysimittaisella kentällä, jotka ovat saaneet nimikseen Panorama Course ja Sea Course. Panorama on kentistä uudempi ja maastoltaan hyvinkin vaihteleva. Vaikka väylät mutkittelevat harjuisessa maastossa, on pelaaminen miellyttävää. Pallot eivät häviä tiheään aluskasvillisuuteen. Panorama on puistomainen kenttä, joka tarjoaa haasteita myös alemmalla tasoituksella pelaaville. Usealta väylältä siintää Välimeri ja varsinkin ilta-auringossa maisemat ovat kerrassaan upeat. Siirtymät ovat muutamaa lukuun ottamatta lyhyitä ja seuraava teepaikka löytyy helposti. Oikeastaan ainoan miinuksensa kenttä saa kuntonsa vuoksi. Se ei uusien väylien osalta vielä vastaa El Kantaouin kenttien totuttua tasoa. Greenit puolestaan ovat hyvässä kunnossa. Sea Course, vanhempi El Kantaouin kentistä, on tasaisempi kuin Panorama, eikä korkeuseroja ole juuri lainkaan. Osa kentän väylistä nuoleskelee Välimeren aaltoja, ja näin voimakas tuuli saattaa vaikuttaa peliin aika-ajoin. Koska kenttä on jo reilut parikymmentä vuotta vanha, on myös sen kunto hyvä. Varsinkin Sea Coursen greenit saavat kiitosta. Tälläkään puolella ei pelaaja kohtaa pitkiä siirtymiä, ja hyväkuntoisille teepaikoille löytyy reitti helposti. Väylät ovat puistokentälle ominaisesti suhteellisen leveitä ja näin lempeitä pelata. Mukavan kierroksen päätteeksi molempien kenttien viimeiset väylät palaavat rinta rinnan El Kantaouin tyylikkäälle klubille, jonka terasilla kokonaisuuden kruunaa ilta-auringossa nautittu Cappuccino. Kotikenttänäkään tämä ei olisi yhtään hullumpi. Kaksi muuta Soussea lähellä olevaa kenttää ovat aiemmin sijaintinsa mukaisesti Golf Monastiriksi kutsuttu nykyinen Flamingo Golf sekä hieman lähempänä keskustaa oleva uudempi Palm Links. Näistä kahdesta Freamin käsialaa on nykyisin saksalaisomistuksessa oleva Flamingo. Sama yhtiö hallinnoi myös Hammametin toista kenttäkokonaisuutta, Yasmine Golfia. Flamingo valmistui kolmetoista vuotta sitten Tunisian entisen presidentin Habib Bourguiban kotikaupungin Monastirin liepeille. Tämä yksi Pohjois-Afrikan kauneimmista kentistä on rakennettu kukkuloille ja niiden muodostamiin laaksoihin vanhan suolajärven rannalle. Heti ykkösteeltä alkaen on Ronald Fream onnistunut luomaan mielenkiintoisen ja maastoltaan hyvin vaihtelevan kentän. Monimuotoiset harjut ja kentän muutamat sopiviin paikkoihin sijoitetut vesiesteet tuovat peliin sekä mielekkyyttä että haastetta. Kentän nimenvaihdos on ollut hyvin perusteltua, sillä harjulta avautuva suolajärvi kerää keväisin tuhansia flamingoja lepuuttamaan siipiään. Ehdottomasti pelaamisen arvoinen kenttä, joka on yleensä myös hyväkuntoinen. Uusin Tunisian kentistä on 90-luvun puolivälissä valmistunut Palm Links. Se on nimensä mukaisesti palmujen katveessa aaltoileva kenttä, joka poikkeaa myös merenrannalla. Kenttä on tätä nykyä hyvässä kunnossa, ja se sopii varsinkin aloittelijoille varsin mainiosti. Kenttä on tasainen, eikä suurempia korkeuseroja muutamia korotettuja greenejä lukuun ottamatta ole. Ainoat vaikeudet avarilla väylillä ovatkin bunkkerit, joita kentällä on melko runsaasti. Näyttävän klubirakennuksen ja laajan terassin luulisi houkuttelevan enemmänkin pelaajia tälle englantilaisen kenttäarkkitehdin Chris Pittmanin suunnittelemalle kentälle, mutta toimituksen siellä vieraillessa ei kentällä ( viereisestä hotellialueesta huolimatta ) tuntunut juuri ruuhkaa olevan. Hammamet Toinen Tunisian kahdesta varsinaisesta golfalueesta on noin tunnin ajomatkan päässä Soussesta pohjoiseen sijaitseva Hammamet, josta on tulossa yhä suositumpi lomakeidas kaupungin ulkopuolelle rakennettujen laajojen hotellialueiden ansiosta. Uusimmalta, vielä viimeistelyä vaille olevalta Yasmine Hammametin alueelta ei kentille ole kuin noin 15 minuutin matka. Muutaman kilometrin päässä keskustasta etelään, pääkaupunki Tunisiin johtavan moottoritien molemmin puolin avautuu kaksi upeaa kenttäkokonaisuutta, Golf Yasmine ja Citrus Golfin täysin erilaiset Le Forét- sekä Les Oliviers -kentät. Yasmine on kaunis, avaraan laaksoon vuonna 1990 rakennettu hyvinkin Freammäinen kenttä. Viihtyisän klubin terassilta avautuu upeat näkymät kentän nykyiselle etuysille. Alkuperäistä ysien järjestystä on muutettu niin, että heti ensimmäisenä lomagolffarilta on luuloja pois ottamassa toivottoman pitkältä tuntuva par viitonen. Mäeltä alas laaksoon lyötävälle ja oikealle taipuvalle koiranjalalle kertyy klubiteeltäkin mittaa 528 metriä. Naisillekin tuota kaunista väylää riittää 19 metriä vaille puoli kilometriä! Vaikka turhat luulot karisevatkin heti alussa, antaa kenttä myöhemmin hieman periksi ja pelaaminen sujuu mukavissa merkeissä. Muutaman pelatun kierroksen jälkeen kentän mahdollisuudet avautuvat pelaajalle yhä paremmin, ja palloa osaa lyödä arkkitehdin suunnitelmien mukaisesti. Yasmine tarjoaa lähes kaiken, mitä hyvältä golfkentältä voi odottaa: kauneutta katsojan silmälle, onnistumisen iloa välillä vaikealukuisillakin greeneillä ja ennen kaikkea haastetta miehekkäänmittaisilla par vitosilla. Kokonaisuudessaan kenttä on miellyttävä pelata, ja se varmasti palkitsee pelaajan, jos siihen on aihetta. Kentän kauneutta ja auringon säteissä kimaltelevaa sinistä Välimerta voi ihailla varsinkin väylien 12 ja 17 greeneiltä. Jos kamera on matkassa, niin viimeistään näillä rei'illä se kannattaa kaivaa esiin. Golf Citruksen kaksi kenttää poikkeavat niin Yasminesta kuin toisistaankin. Les Oliviers on leppoisa, oliivipuiden lomassa kiertelevä kokonaisuus, Le Forét taas huomattavasti edellistä ahtaampi ja mäkisempi. Vaikka Oliviers'n etuysi onkin osin mäkinen, on siellä avauslyönneille huomattavasti enemmän tilaa kuin metsäisen Forét'n kapeilla väylillä. Oliviers'n takalenkki sujuu jo sitten huomattavasti tasaisemmissa merkeissä kuin ulosmeno. Vaikka näitä sisääntulon väyliä reunustavatkin tiheät oliivipuurivistöt, pääsee hieman suunnastaan harhautuneenkin avauksen monesti vielä pelastamaan greenille, toisin kuin Le Forét'n kapeissa ränneissä. Citruksen muut fasiliteetit kestävät hyvin vertailun Manner-Euroopan vastaaviin. Rangelle pääsee kätevästi klubin alakerrasta. Matkalla voi treenata myös lähipelin ja putin kuntoon, sillä kaikki harjoitusalueet ovat kätevästi yhteydessä toisiinsa. Molempien kenttien ykkösteet ovat näkyvissä, joten myöhästymisiä tuskin tulee. Golf Citruksessakin panostetaan Yasminen tapaan opetukseen. Molemmilla kentillä on nimittäin 9-reikäinen harjoituskenttä ja mahdollisuus yksityistuntien varaamiseen. Aiemmin täällä opettivat englantilaiset, mutta paikallisten taitojen kartuttua ovat prot nykyään tunisialaisia. Tabarka, Djerba ja Tozeur Edellä mainittujen ja ehdottomasti suosituimpien alueiden lisäksi golfia pelataan myös muualla Tunisiassa. Kaksi vielä mainitsematonta kenttää sijaitsevat melko erillään muista. Ne ovat niin ikään Ronald Freamin suunnittelema, lähellä Algerian rajaa Tabarkassa sijaitseva Tabarka Golf ja etelämmässä, Djerban saarella sijaitseva Djerba Golf Club. Tammien ja eukalyptuspuiden kätköissä lepäävä Tabarka tarjoaa vierailijoilleen huippukuntoisten ja hyvin bunkkeroitujen greenien lisäksi kapeita väyliä ja palloja hamuavia vesiesteitä. Tätä kenttää ei siis kannata jättää pelaamatta, jos tälle suunnalle Tunisiaa matkoillaan osuu. Meille suomalaisille oudompi tuttavuus on Djerba Golf. Tämä 27-reikäinen kenttäkokonaisuus koostuu täysimittaisesta 18 reiän par 73 -kentästä ja 9-reikäisestä harjoituskentästä. Kentät on suunnitellut brittiläinen golfarkkitehti Martin Hawtree. Hän on onnistunut työssään kiitettävästi, sillä Djerba on varsin pelattava, merenrannan dyynejä myötäilevä kenttä. Se ei tuota pettymystä lukuisia maailman peliareenoita kolunneille konkareillekaan. Tunisian seuraava kenttä valmistuu lähivuosina Saharan laidalle, maan suurimpaan keidaskaupunkiin Tozeuriin. Taatelipalmujen lomaan valmistuvan kentän rakennustyöt ovat vielä pahasti kesken, mutta osa greeneistä jo viheriöi. Tunisia - Pohjois-Afrikan golfbasaari Golfkulttuuri on tässä islamilaisen maailman länsimaalaisimmassa maassa nuorta, joten joitakin yllätyksiä saattaa golffaava matkaaja kohdata. Ei pidä siis ihmetellä, jos kentän caddiemasterilta ostetulla poletilla ei saakaan korillista palloja, vaan mukaan lyöttäytyykin ruskeasilmäinen poika. Hänen seuransa tarkoitus kyllä paljastuu hetikohta rangelle saavuttaessa: hänen tehtävänsä on nimittäin kerätä nuo poletilla luvatut 30 palloa ja kiikuttaa vääntynyt pallokori eteesi rangelle. Harjoituspallojen vähyyden takia niiden kerääminen saattaa joskus venyä kymmenenkin minuutin mittaiseksi. Tuon ajan voi käyttää vaikka niin monesti unohtuvaan alkuverryttelyyn. Rohkeutta vaatii useasti myös pallokorin tyhjentäminen, sillä satasen lätkällä saattaa samaan aikaan olla useitakin pallojennoukkijoita. Mutta kun lähtöaika lähenee, on palloista päästävä eroon. Tuleepahan jokaiseen lyöntiin ainakin keskityttyä huolellisesti ja topperin osuessa kohdalle myös fore-huutoa harjoiteltua. Pääosin kaikki ranget on jo varustettu nykyaikaisilla palloautomaateilla, ja pallojen kuntokin paranee jatkuvasti. Aikojen alusta on Tunisiassa kasvanut myös kentillä olevia oliivipuita, joita alueella sanotaan olevan noin 60 miljoonaa. Ei ihme, että maa on maailman neljänneksi suurin oliivien tuottaja - Espanjan, Italian ja Kreikan jälkeen. Golfkentät eivät ole poikkeus oliivien keruussa. Väylien reunoilla näkee usein kokonaisia perheitä keräämässä violetinmustaksi kypsynyttä satoa. Oliivit kuljetetaan kentiltä pois säkeissä ja laatikoissa, joten ei kannatta ihmetellä, jos bunkkeriin pyörähtänyt pallo löytyykin ikävästi mopon renkaan jäljestä. Siinä tilanteessa voi ainoastaan päätellä, että mitä syvempi jälki, sitä suurempi oliivilasti. Useasta maasta todetaan, että ne ovat mahdollisuuksien maita. Samaa voidaan sanoa myös Tunisiasta ja varsinkin tunisialaisesta golfista. Kentillä voi törmätä jos jonkinlaiseen kotieläimeen. Kanat, kukot, kalkkunat ja pikku tiput taapertavat väylillä sulassa sovussa saksalaisten ja ranskalaisten golfturistien kanssa. Pallon etsintää saattavat myös vaikeuttaa lampaat, jotka etsivät paimentensa vahtiessa ruokaa out-paalujen tuntumassa. Tämä kaikki kuuluu luonnollisena osana tunisialaiseen golfiin, sillä ovathan kotieläimet olleet alueella meitä golffareita kauemmin. Maassa maan tavalla. Halloo Mister... ! Bai sam bools ? Klubit ovat Tunisiassa näyttäviä ja hyvin toimivia kokonaisuuksia. Klubeilla on hyvät pukeutumistilat ja yleensä myös kaapit niitä tarvitseville vieraspelaajille. Myös klubien ravintolapalvelut ovat kiitettäviä, joten vaikka golfmatka ajoittuisikin islamilaisten paastokuukauden eli Ramadanin aikaan, ei golffaavalla matkailijalla ole sen suhteen hätää. Muslimihan ei tuolloin saa juoda, syödä, polttaa tupakkaa eikä harjoittaa aviollista yhdyselämää auringon nousun ja laskun välisenä aikana. Turistienkin on syytä tuona aikana syödä ja juoda mieluummin ravintoloiden sisätiloissa, ainakin keskustassa ostoksilla ollessaan. Komeiden klubien ja niiden lattioissa olevien laattojen vuoksi soft-piikit ovat yleistyneet myös Tunisiassa ja niiden käyttö alkaa jo olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Sellaisen hukatessaan voi täydennystä ainakin kysellä pro-shopeista, joista pääosin löytyy kaikki tarpeellinen, vaikka viimeisimpiä pallouutuuksia onkin niistä turha etsiä. Yhteisenä ongelmana Tunisiassa on kaikille tuontitavaroille määrätty lähes 300 prosentin tuontivero. Tämä koskee edelleen kaikkia tuontitavaroita, ja on sanomattakin selvää, ettei maassa olla vielä omavaraisia varsinkaan golfiin liittyvissä hyödykkeissä, kuten esimerkiksi harjoituspalloissa tai greenilipuissa. Kokeneempien löytöpallojenkin suhteen saattaa tarjonta olla niukanlaista. Niitä löytyy parhaiten kentän pusikoissa piileskeleviltä kaupustelijoilta - pallot on pakattu valmiiksi sopiviin myyntieriin ja hintakin on yleensä kohtuullinen. Ja tässä maassahan tinkiminen kuuluu enemmän kuin asiaan. Hinnat ovat kiinteitä ainoastaan tavarataloissa ja keskustojen pikku liikkeissä. Joskus pallon harhautuessa kummun takana tavoitteelliselta reitiltään voisi miltei vannoa, että se on joutunut kaksijalkaisen pallohaavin kitaan; ankarista etsinnöistä huolimatta sitä ei sieltä oletetun oliivipuun alta löytynytkään. Jos näin käy, ei kadonnutta balataa kannata jäädä harmittelemaan. Hyvällä onnella se löytyy jo seuraavalla väylällä, samassa paketissa, serkkujensa kanssa kauniisti paketoituna. Ali Baba ja seitsemän taksia Golf on tullut Tunisiaan jäädäkseen ja hyvä niin, sillä verrattaessa maan kenttiä esimerkiksi Espanjan aurinkorantojen kenttiin ovat ne hyvinkin samaa tasoa. Myös kenttien kunto on lähes samaa luokkaa kuin mihin Etelä-Euroopan golfkohteissa on totuttu. Hintataso on Tunisiassa kuitenkin huomattavasti alhaisempi, eikä pelikierrosten hinta ole vielä karannut käsistä. Golfbuumi voi tosin tuoda tähän lähitulevaisuudessa muutoksen. Ainakin harjoituspallojen ja kärryjen vuokrat antavat aihetta aavistella siihen suuntaan: niiden hinnat ovat muutaman viime vuoden aikana vähintäänkin tuplaantuneet. Bägiä selässään kantava säästääkin viikon golflomalla kärrynvuokrissa yhden pelikierroksen verran. Caddiekulttuurikin on saapumassa maahan. Thaimaassa ja Marokossa on golfmatkailija jo caddeihin törmännytkin, mutta nyt he alkavat olla arkipäivää myös Tunisiassa. Osa paikallisesta nuorisosta on löytämässä golfin parista itselleen uuden ammatin. Tunisiassa golf on kaiken kaikkiaan huoletonta ja kentille pääsee vaivattomasti. Suurimmista hotelleista on järjestetty kuljetukset kentille ja takaisin, ja ainahan voi hypätä hotellialueilla päivystäviin keltaisiin takseihin. Taksilla suhaaminen on Tunisiassa erittäin edullista, ja kuljettajan kanssa saa yleensä sovittua noudonkin kierroksen jälkeen. On kuitenkin syytä muistaa, että kun ollaan liikkeellä isommalla ryhmällä, takseja tarvitaan totuttua useampi, sillä mailojen ahtaminen takseina käytössä oleviin pikkuautoihin ei aina onnistu halutulla tavalla. Hintakin on syytä sopia aina etukäteen, sillä taksamittarit saattavat olla "vahingossa" rikki tai mittariin kertynyt summa tivataan kaikilta kyytiläisiltä erikseen. Julkinen "silmään sahaaminen" on enemmän sääntö kuin poikkeus, joten kannattaa olla tarkkana muuallakin kuin mailan varressa. Kentälläkään ei pelkkä tarkkaavaisuus aina tahdo totuttuun tulostasoon riittää. Syynä saattaa olla tuuheat palmujen lehvästöt, tiheä aluskasvillisuus tai sitten se, että on vahingossa tullut pyydettyä apua vääräuskoisilta. Kannattaa siis muistaa, että myös golf on täällä armotonta tinkimistä. Ikään kuin kaupankäyntiä paikallisen golfjumalan kanssa siitä, riittääkö kierrostuloksen kirjaamiseen kaksi numeroa vai tarvitaanko niitä peräti kolme. Jos ei yhteisymmärrystä tunnu syntyvän, niin kannattaa selvittää, missäpäin se Mekka oikein onkaan - varmuuden vuoksi! [Teksti ja kuvat: Juha Taskinen / Caddie magazine 1/2003]