Isäntäni Eddie Dunnen vakuutteluista huolimatta on lähes mahdoton uskoa, että tässä ympäristössä pelattaisiin golfia jo parin kuukauden kuluttua. Epäilyjäni vahvistaa kahta numeroa liian suuren laina saappaani uppoaminen märkään saveen lähes vartta myöten. Ei kuuna päivänä - pujahtaa ajatus uudelleen mieleeni istuessani villisti heittelehtivän maastoauton takapenkillä edetessämme pitkin rakenteilla olevan golfkentän väyliä. Tuhkimotarina Killenardissa The Heritage Golf nousi harjaan ja kenttä saatiin erinomaiseen pelikuntoon ällistyttävän nopeasti. Itse rakennusprojekti käynnistyi loppukesästä 2001, jolloin kentällä käännettiin ensimmäinen kivi rakennustöiden merkiksi. Vieraillessani ensimmäistä kertaa kentällä toukokuussa 2003 rakennusvaihe oli kiivaimmillaan ja koko alue näytti valtavalta sekamelskalta kymmenien bulldozerien möyriessä kentällä. Rakentamistahti oli huima. Heritagea ei rakennettu murusilla, vaan pienimmätkin yksityiskohdat suunniteltiin huolellisesti ja tarkasti rahaa säästämättä. Koko rakennusprojektin budjetti tulee olemaan lähes käsittämätön yli 100 miljoo-naa euroa! Keväällä 2003 osa edellisenä talvena kylvetyistä väylistä oli jo hyvässä kasvussa, mutta rakennusvaiheessa olevan klubitalon parkkipaikka oli vielä pelkkä liejuhauta samoin kuin puolet kentästä. Golfhousujeni punttien puhtauden pelasti ainoastaan Tom Keanelta lainaksi saamani kalastussaappaat. Seuraavalla vierailulla loppukesästä 2004 en voinut uskoa silmiäni. Harmaasta savesta oli vuodessa kuoriutunut vehmas golfkeidas, jonka uutuuttaan kiiltävän klubitalon terassilla ja salongeissa kelpasi kävellä kiiltonahkakengillä kierroksen jälkeen. Erittäin kunnianhimoinen, paikallisen rakennuttajan ja liikemiehen Tom Keanen, projekti oli kuoriutunut vuodessa toukasta uljaaksi perhoseksi. Golfkentän syntyä Killenardin kylään voidaan pitää tuhkimotarinana. Golfista innostunut Keane keskusteli leikillisesti klubin nykyisen pääpron Eddie Doylen kanssa vuonna 1994 Guinnesin ääressä siitä, että hänen asuinseuduilleen pitäisi rakentaa maailmanluokan golfkenttä. Kenttä, joka nousisi nopeasti Irlannin eliittiin. Paikka, jossa kelpaisi järjestää tulevaisuudessa Eurooppa Tourin osakilpailu, The Irish Open. Sitkeä irlantilainen Tom Keane on ilmetty irlantilainen stereotypia. Mieluimmin taustalla pysyttelevä vaatimaton ja arvostettu liikemies on sisupussi, joka aloitti tyhjätas-kuna, mutta omiin kykyihinsä uskomalla hän loi ympärilleen mahtavan rakennusimperiumin. 15-vuotiaana omilleen heittäytynyt sympaattinen Keane on aina uskonut haaveisiinsa ja saanut ne toteutumaan. Samalla reseptillä synnytettiin The Heritage Golf. Huulenheitosta alkanut haave omasta kentästä jäi elämään bisnesmiehen ajatuksiin ja kuutta vuotta myöhemmin alkoi tapahtua. Keanen päässä muhinut ajatus oli jäsentynyt kunnianhimoiseksi hankkeeksi. Hankittuaan paikalliselta farmarilta sopivan maa-alueen kenttää varten oli aika hankkia kentälle suunnittelija. Keanen haave oli saada suunnittelijaksi espanjalainen golfikoni British Openin, The Mastersin ja Ryder Cupin voittajaksi kruunattu Seve Ballesteros. Ballesterokseen oltiin yhteydessä vuonna 2000 Ballybunionissa pelatun Irish Openin aikaan. Seven aisapariksi valjastettiin Irlannissa jo mainetta niittänyt suunnittelija Jeff Howles. Lähelle Portlaoisin kaupunkia rakennettu kenttä on samalla Seven ensimmäinen työnäyte kenttäsuunnitte-lijana Irlannissa. Howles sen sijaan on ollut suunnittelemassa useita kenttähankkeita vehreällä saarella. Kanadalaislähtöisen suunnittelijan kädenjälki näkyy mm. Mount Julietin ja Fota Islandin kentillä. Rahaa säästämättä, laadusta tinkimättä Ihanteelliset kasvuolosuhteet ja vahva taloudellinen tausta myötävaikuttivat projektin nopeaan läpiviemiseen. Siinä missä meidän leveysasteillamme kentän pelikuntoon kypsyminen kestää jopa vuosia, niin vastaavasti Irlannin rehevässä puutarhassa väylät ovat täydessä pelikunnossa jo kylvöä seuraavana pelikautena. Heritage golfia rakennettaessa panostettiin samalla myös siihen, että lähes kaikki oheispalvelut, sekä kentän ympäristöön nousseet fasiliteetit rakennet-tiin samanaikaisesti kentän kanssa kerralla kuntoon. Kentän valmistuessa myös ympäristö oli näin ollen jo valmiiksi huoliteltu ja siisti. “On vaikea uskoa, että siitä on vasta reilut kolme vuotta kun koneet liikahtivat täällä ensimmäistä kertaa,” kertoo kentän toimitusjohtaja Eddie Dunne. Ylpeänä tiluksiaan esittelevä entinen Irlannin maajoukkueen kapteeni joutuu katso-maan vilkkaasti elehtiessään useasti ympärilleen, jotta hän muistaisi luetella kaikki kompleksiin kuuluvat rakennukset ja alueen oheispalvelut. Pelkästään klubitalon välittömään läheisyyteen rakennettiin yli sata korkealuokkaista pientaloa loma-asuntokäyttöön. Kristallikruunut ja kirsikkapuiset baaritiskit Pelkkä klubirakennus on jo elämys sinänsä. Klubitalo on pelkästään kokonsa puolesta yksi Euroopan suurimmista. Tässä klubissa on uljuutta ja ylevyyttä. Komean ulkokuoren sisältä löytyy lisäksi aimo annos eleganssia yhdistettynä nykyaikaan. Nuhruiset kokolattiamatot eivätkä kauhtuneet sohvat pistä Heritagessa silmään. Majesteetillisen kolmikerroksisen klubitalon sydän on aulan mahtava avonainen atrium, jonka huippua koristaa suuri lasinen kupoli. Aulaa reunustavat spiraalimaiset kierreportaat kiertävät ylös kupoliin asti näyttäen kurottavan taivaaseen. Ylhäältä terasilta aukeavat esteettömät näkymät yli kenttäalueen ja sydänmaiden maaseudun. Klubitalon sisustussuunnittelusta ja toteutuksesta ensimmäistä kasvista viimeiseen pukuhuoneen lokerikkoon vastasi Patton Interiorsin sisustusarkkitehti Dermont Hegarty. Hagerty on onnistunut vaativassa työssään erinomaisesti. Hän on onnistunut luomaan rakennukseen hienostunen ilmapiirin. Sisustuksesta ja rakennuksen toiminnoista ei löydy moitteen sijaa. Hegarty on onnistunut yhdistämään mainiosti nykyaikaiset toiminnot ja materiaalit sekä vuosisataiset irlantilaiset perinteet. Baarin kirsikkapuinen baaritiski paksuine messinkikaiteineen yhdistettynä viktoriaaniseen sisustukseen henkii ajatonta eleganssia yhdessä kristallikruunujen kanssa Päänäyttämö Itse kenttä on kuitenkin täälläkin se tärkein. Tom Keane halusi jo alusta pitäen panostaa siihen, että kentällä voidaan pelata ympärivuotisesti. Keanen kokemus rakennuttajana nousi pääosaan. Heritagen työryhmä otti oppia niistä virheistä, joita oli tehty aikaisemmin niin K Clubia kuin myös Mount Juliettia rakennettaessa. Sadevesiviemäröintiin ja kentän perustuksiin panostettiin voimakkaasti. Pelkästään salaojaputkea vedettiin kentän alle 25 kilometriä. Lisäksi niin sanottua myrskysalaojaa eli jättiputkea upotettiin maan poveen viisi kilometriä. “Täällä pelataan ympärivuotisesti täydellisissä olosuhteissa. Tätä kenttää ei kovinkaan sade pysty sulkemaan. Väyliä on dressattu hiekalla niiden kylvämisen jälkeen ja niille on levitetty jo 6 000 tonnia hiekkaa. Tämä ohjelma tulee jatkumaan lähivuosina siten, että levitämme kentälle lähivuosina hiekkaa vielä 30 000 tonnia. Kentän pohja tulee olemaan näin ollen nopeasti kuivuva. Kentästä tulee Irlannin “kuivin””, vakuuttaa Dunne antaen pontta ympärivuotisille pelilupauksilleen. Kentän klassinen par luku 72 koostuu neljästä par kolmosesta ja viitosesta sekä kymmenestä par nelosesta. Par viitoset on suunniteltu kivasti siten, että ne etenevät kaikki eri ilmansuuntiin. Takatiiltä pelattuna mittaa kertyy 6714 metriä. Klubipelaajakin saa nauttia lähes 500 metristen vitosten lumosta. Neloset ovat pikemmin yli 350 metrisiä ja par kolmosten keskimitta on yli 170 metriä. Toisaalta avaruuden tuntu ja tietty linksmäisyys, johon on tietoisestikin pyritty, antaa pelivaraa. Avauslyönneille saa täällä tosissaan venyttää mittaa, jotta viheriöitä pääsee lähestymään oivallisista paikoista. “Uskon, että suunnittelijan täytyy osata pelata golfia sen verran, että hän tietää mitä pystyy vaatimaan niiltä golffareilta, joille hän suunnittelee kentän. Ensimmäinen vaikutelmani Heritagesta oli se, että lähes puuton kuivapohjainen alue muodostaisi yhdessä täällä puhaltavan tuulen kanssa ihanteellisen paikan rakentaa klassinen linkskenttä, jos paikka sijaitsisi meren äärellä. Heritageen pyrittiinkin samaan tällaista tunnelmaa. Pitkä huojuva ruohikko siellä täällä väylien reunustoilla, 7 000 väylien ympärille istutettua puuta ja rosoreunaiset kuin itsestään maisemaan syntyneet bunkkerit antavat kentälle hyvin luonnollisen ilmeen”, kertoo kentän toinen suunnittelija Jeff Howles. Seve muistetaan nuoruusvuosiltaan äkkivääränä kenttäsuunnittelijana, jonka kentät olivat osin äärimmäisen vaikeita luomuksia. Ikä ja Seven kypsyminen suunnittelijana sekä Jeff Howlesin kanssa tehty yhteistyö on kuitenkin tehnyt Heritagessa tehtävänsä. Ballesteroksen särmä on aikojen saatossa hieman pehmentynyt. Vaativat lähestymislyönnit muodostuvat ajoittain kentän suurimmaksi haasteeksi. . Vastaavat lyönnit muodostuivat aikojen saatossa Seven tavaramerkiksi myös pelaajana. Seve oli niiden mestari. Lisähaastetta peliin tuo bunkkereiden liberaali paljous sekä keinotekoiset vesiesteet ja järvet. Kentältä löytyy kivoja vastakohtaisuuksia. Keinotekoiset järvet ja vesiesteet on pääosin erotettu väylistä korkeilla luonnonkivimuureilla. Muureja on rakennettu vesiesteiden ympärille 700 metriä. Toisaalta taas kentästä on pyritty tekemään mahdollisimman luonnollisen näköinen. Väylien halki virtaavat ojat ovat kuin luonnonmukaisia puroja, joissa vesi leikkii pitkin rösöisten kivien kylkiä. Röpelöreunaiset matalat bunkkerit ovat kuin puista tippuneita monimuotoisia lehtiä viheriöiden ja väylien reunalla. Luonnonmukaisuus on taitavaa silmänlumetta, sillä maastotyöt olivat mittavat. Peräti 300 000 kuutiota maata siirrettiin kenttää muotoiltaessa. Luonnonmukaisen näköistä kenttää kiertää mieluusti. Kentällä tulee hyvä olo ja se kertoo Howlesin ja Seven onnistuneen luomistyössään erinomaisesti. Suurkilpailujen alla väylien reunustat voidaan kasvattaa karheikoksi ja näin ollen kenttää voidaan "kaventaa". “Päällim-mäisenä ajatuksena suunnittelussa oli se, että täällä tulee myös tavallisen harrastajan pystyä nauttimaan pelistään täysipainoisesti, vaikka kenttä on rakennettu vastaamaan takatiiltä championship tasoa,” kehaisee Dunne. Takatiiltä pelattuna kenttä tarjoaa muhkean haasteen aina maailman terävimmillekin pelaajille. “Kyllähän kentän täytyy olla haastava ja se saakin viedä joskus voiton pelaajasta., mutta ei se saa pelaajaa niin paljon nöyryyttää, etteikö hän haluaisi palata sille takaisin,” muistuttaa Howles myöntäen, että nykyään pyritään tietoisesti tekemään kentistä haastavampia kuin vielä reilut kymmenen vuotta sitten. Padraig Harrington, John Daly ja Vijay Sigh pelasivat kentällä sen vihkiäisissä ja kaikki äityivät kehumaa areenaa estoitta. Erinomaisesti kentällä viihtynyt kolmikko oli sitä mieltä, että kenttä olisi valmis isännöimään Irish Openia kuntonsa ja haastavuutensa puolesta vaikka heti. Ryder Cup vuoteen 2006 valmistautuva Irlanti on saanut nähdä useiden uusien kenttien nousevan tyydyttämään jatkuvasti kasvavaa kysyntää. Heritage on kunnianhimoisin näistä projekteista. Tämä uusi helmi olisi valmis ja myös halukas järjestämään jatkossa suurkilpailuja. Hurjimmat kuiskivat jopa Ryder Cupista joskus tulevaisuudessa. The Heritage sijaitsee neljänkymmenen mailin ja noin tunnin ajomatkan päässä Dublinista pikkuruisessa Killenardin kylässä. Lempeästi kumpuileva maalaismaisema Irlannin sydänmaalla oli kuin luotu golfken-tän raaka-aineeksi. Laadukas raaka-aine, röykkiöittäin rahaa, sitoutunut omistajataho ja tehokas sekä ennen kaikkea kokenut kaksikko Dunne ja Ballesteros panivatkin toimeksi toden teolla. Suurimittainen hanke, joka saattaa vaikuttaa suomalaisesta viikonloppugolffarista tai kaukojäsenestä yltiöpäiseltä, on viety malli-kelpoisesti päätökseen. Killenardissa golfmatkailijaa odottaa nykyisin kypsä ja viimeistelty kenttäkokonaisuus, jolla kelpaa vierailla. Tom Keane voi syystäkin olla ylpeä toteuttamastaan taivaallisesta golfkeitaasta. Teksti: Ilkka Varmavuo Kuvat: Juha Taskinen Caddie Magazine 1/2005