













|

|
|
KKoh Samui
Koh Samui on kolmenkymmenen vuoden aikana kivunnut reppumatkailijoiden paratiisista Thaimaan Caribiaksi. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kookossaaren rantaan astui ensimmäinen farangi, ulkomaalainen, 70-luvulla reppu selässään. Saaren rannoilta löytyy toki yhä reppumatkailijoiden suosimia halpoja bungaloweja, joiden katon rajassa pyörivä tuuletin hoitaa ilmastoinnin virkaa. Samui on kuitenkin kehittynyt harppauksin kohden tasokasta lomakohdetta kyeten säilyttämään oman aitoutensa varsin hyvin. Reppumatkailijat saattavat nykyisin katkerasti todeta, että paratiisi on pilattu ja käärme on luikerrellut sen sisään; Asfaltoidut tiet, ilmastoidut kaupat, hienostoravintolat, kylpyläbuumi ja Chaweng Beach Roadin kilometrien mittainen pikkuputiikkien jono tien molemmilla puolilla edustavat monelle kauhistusta. Reppuretkeilijät ovat kuitenkin väärässä. Samui on edelleen paratiisi. Sen vehreä keskusosa ja matalat rakennukset, jotka eivät koskaan nouse yli palmujen korkeuden, sekä samettiset hiekkarannat ovat vain nykyisin saaneet seurakseen tasolleen mitoitetut palvelut. Samuin kasvot ovat muuttumassa. Massaturismikohteen sijaan Samuista on kehittymässä hemmottelun kehto. Samalla matkustajien ikärakenne on muuttunut. Toki viereisellä Koh Phanganilla kuukausittain vietettävät Full Moon Partyt vetävät saarelle yhä nuoria ja nuorenmielisiä, mutta yhä suurempi joukko paratiisiin saapuvista alkaa olla kultaisessa keski-iässä. Viimeisimpänä villityksenä saarelle nousee toinen toistaan upeampia kylpylöitä. Loistoluokan ravintolan löytäminen ei ole tuottanut vaikeuksia enään pitkään aikaan. Thaimaalaisen keittiön lisäksi Samuilta löytyy kansainvälistä ruokaa valmistavia huippuravintoloita joka makuun.
Samuilta löytää vielä aidon paratiisisaaren tunnelman helposti. Puuterimaiset ja puhtaat hiekkarannat ovat aamuisin lähes autiot täyttyäkseen saaren vilkkaimmilla paikoilla Chawengilla ja Lamailla puolen päivän jälkeen. Saaren pohjoisosan Mae Nam Beachilla saa edelleen kävellä lähes ypöyksin vuorokauden ajasta riippumatta. Väljyyttä löytyy myös loisteliaitten lomaresort-kohteiden edessä olevilta rannoilta. Osa Samuilla sijaitsevista hotelleista on edelleen todellisia pakopaikkoja kiireisestä länsimaisesta arjesta. Ne ovat rauhan tyyssijoja tarjoten loisteliaat puitteet ja palvelun paratiisin syleilyssä. Kookospalmusaaren yksi valtti on suhteellisen tasainen ilmasto. Lämpötila nousee harvoin todella tukalaksi. Toki 35-asteen lämmössäkin saa olla tarkkana nestetankkauksen kanssa. Suurin osa sateista osuu sadekauden loppuun loka-marraskuulle, mutta tammikuusta alkaen Samuilla paistatellaan päivää aina syksyyn asti.
Phuket
Phuket on Thaimaan suurin saari. Tämä 50 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä Andamanmeren aarreaitta tarjoaa jokaiselle jotain. Saaren suosituimmat lomarannat Patong, Karon ja Kata elävät turismista. Phuket on jossain määrin Samuin vastakohta. Toki myös yhtäläisyyksiä löytyy. Ilmasto on täällä loistava ja sukellusvedet monipuoliset. Samoin omatoimisten retkien teko esim. Phi Phi saarille onnistuu massaturismikeskuksesta naurettavan helposti. Täällä korkeat tornitalot kurkottelevat kohden taivaita ja massiiviset hotellit työntyvät rantaan asti. Toki rannat ja alueet poikkeavat toisistaan. Phuketista löytyy kaikki mitä turisti voi Thaimaasta kuvitella löytyvän - hyvässä ja pahassa. Parhaiten paratiisin tunnelmaan täällä pääsee asettumalla asumaan saaren hiljaisimmille rannoille kuten Katalle. Mikäli haluaa hektisen sykkeen kuumaan keskipisteeseen, kannattaa lomarannakseen valita Patong. Kolmas, suositeltavista rannoista, Karon löytyy näiden kahden välistä, niin sijainniltaan kuin tunnelmaltaankin. Phuket on täydellinen pakopaikka kylmästä pohjolasta talvikuukausien aikana. Helmi-toukokuun välinen jakso on kuuminta aikaa. Lämpötila kipuaa tuolloin jopa lähelle neljääkymmentä astetta. Tilastollisesti viilein kuukausi on tammikuu, jolloin päivälämpötila nousee "vain" kolmeenkymppiin.
Niin Phuketissa kuin Samuillakin voi rannalla makoilun lisäksi harrastaa monipuolisesti. Molemmat paratiisisaaret tarjoavat ihanteelliset mahdollisuudet snorklailuun ja sukeltamiseen. Erinomaisia päiväretkikohteita löytyy saarilta ja niiden ympäristöstä lukemattomasti, eikä Thaikulttuuriin ja maan keittiöön voi olla ihastumatta. Golfarille tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Viihtyäkseen lomakohteessa täytyy lajia harrastavan päästä kentälle. Ainakin kerran. Thaimaan paratiisisaaret eivät ole maan halvimpia golfkohteita. Hua Hinin ja Pattayan kentät tarjoavat golfia pikkurahalla saarten kenttiin verrattuna. Samuin ja Phuketin paratiisisaarille tullaan nauttimaan lämmöstä, eksoottisen luonnon muovaamista maisemista, sinisestä merestä sekä saarten erinomaisesta ravintolatarjonnasta. Tänne tullaan hemmottelemaan itseään, eikä niinkään yksinomaan golflomaa viettämään. Hieronnat, kylpylät ja ostosmahdollisuudet ovat niin ikään saarten vetonauloja. Golf tulee sitten jossain siellä kauempana. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kentät olisivat vaatimattomia. Ehei, sekä Samui että Phuket voivat ylpeänä esittää maan parhaisiin lukeutuvia kenttiä. Pelipäivä saarilla on ihana, mutta kuuma pelikierros golfparatiisissa. Pelaaminen saarilla ei edellytä mailojen tai pelivarusteiden raahaamista kotimaasta, sillä klubeilla on tarjolla vuokravälineet aina pelikenkiä myöden. Suositeltavaa kuitenkin on minimivarustuksen mukaan ottaminen. Kengät, pallot ja hanskat samoin kuin tiitikut kannattaa pakata matkatavaroihin mukaan. Bägin kuljetuksesta veloitettavan 70,- euron hinnalla saarilta vuokraa pelivarusteet jopa neljälle kierrokselle. Yhtä tai kahta kierrosta varten ei siis mailoja kannata mukanaan raahata. Paratiisisaaret ovat suurten suomalaisten matkanjärjestäjien ohjelmassa läpi vuoden. Myös yhdistelmämatkojen teko saarille onnistuu helposti. Päätös toisella saarella pelaamiseen on helppo toteuttaa, sillä Phuketista on Samuille päivittäin kaksi, alle tunnin kestävää lentoa. Joten kahden paratiisisaaren kahlaaminen kahdessa viikossa, muita nautintoja unohtamatta onnistuu mainiosti.
Samui Santiburi Country Club
Samuin ainoa golfkenttä avattiin vain vajaa vuosi sitten. Kenttä kuuluu saaren pohjoisrannalla sijaitsevan Santiburi Dusit Resortin lomakohteen yhteyteen. Resortilla on golfkentän ohella myös oma yksityinen rantansa Mae Nam Beachin rauhallisimmassa kolkassa. Dusitin lomavillat kuuluvat ehdottomasti Samuin parhaiden ja ylellisimpien loma-asuntojen joukkoon. Trooppisen puutarhan sisällä uinuvassa ylellisessä lomakohteessa lepuuttavat hermojaan rikkaat ja kuuluisat. Santiburin golfkenttä on rakennettu muutaman kilometrin päähän itse hotellista kalkkikivivuoren rinteille. Matka kentälle kulkee vaatimatonta tienpahasta pitkin, eikä satunnainen kävijä voi löytää kentälle kuin vahingossa. Täällä Thaimaan kentiltä tuttu loistokkuus alkaa vasta kentän ulkorajoilta. Koko kenttäalue sijaitsee kookospähkinä plantaasin sisällä. Palmuja huojuu silmänkantamattomiin kaikkialla kentän alueella ja sen ulkorajoilla. Aika ajoin sankka ja rehevä viidakko ympäröi kenttää sen kivutessa yhä ylöspäin pitkin vuoren rinnettä. Kentän korkein kohta nousee lähes kolmesataa metriä merenpinnan yläpuolelle. Korkeuseroa kentällä kertyy 260 metriä sen alimman ja ylimmän kohdan välillä. Samui lankeaa tältä kentältä kirjaimellisesti jalkojesi juureen.
Vuorenrinteellä luikertelevilta väyliltä aukeavat huikeat näkymät yli saaren ja sen palmuviidakon. Horisonttiin piirtyvä Koh Phangan saari näyttäisi kentältä katsottuna olevan uintimatkan päässä. Itse kenttä on varsin mäkinen. Tuuhea palmuviidakko ja huikeat korkeuserot tekevät kierroksesta eritäin haasteellisen, aloittelijalle jopa vaikean. Ajoittain suhteellisen kapeat väylät yhdistettyinä haasteellisiin aloituslyöntipaikkoihin saavat shortsien lahkeet pyörimään jalassa useammallakin tiipaikalla. Palloja on syytä varata taskuun useampia, sillä viidakkoon eksyneiden pallojen perään on turha haikailla. Tuloksen tekeminen täällä vaatii varsin hyviä pelitaitoja, joten tulosta tärkeämmäksi nousee usein kokonaisuudesta nauttiminen. Täällähän ollaan kenties vain kerran. Huikeat näköalat yhdistettyinä kentän erinomaiseen kuntoon tekevät pelaamisesta mieleenpainuvan elämyksen. Kentän ensimmäinen väylä antaa valheellisen kuvan leppoisasta jatkosta, sillä jo toisella lyöntipaikalla karisevat turhat luulot omasta erinomaisuudesta. Kenttä tarjoaa monia erinomaisia väyliä. Jo yhden pelikierroksen jälkeen on muistilokeroiden sopukoista helppo kaivaa esiin yksittäisten väylien onnistunut lay out. Se on hyvän kentän merkki. Ulosmenon par kolmoset ovat molemmat näyttäviä reikävälejä. Aloituslyöntipaikat sijaitsevat korkean mäen päällä ja onnistuneen lyönnin jälkeen on kiva katsella pallon roikkumista ilmassa sen pudotessa kohden griiniä. Samalla saa jännittää iskeytyykö pallo griinille, vai joutuuko se kadotukseen viheriön edessä väijyvään esteeseen tai sen takana huojuvaan kutsuvaan viidakkoon. Sisääntulosta jäi erityisesti mieleen "Samuin katolta" alaspäin luikerteleva herkullinen, kieli keskellä suuta pelattava par viitonen. Hyvän avauksen jälkeen klubipelaajallekin tarjoutuu mahdollisuus, viidakon yli oikaisemalla, lyödä pallo kahdella lyönnillä viheriölle. Riski päätyä viidakkoon, on kuitenkin ilmeinen. Kierroksen päättää maukas lounas tai päivällinen tasokkaan klubin suurella avoterassilla. Santiburissa saat myös pelata taatusti rauhassa. Satunnainen matkailija löytää kentän vain vahingossa. Tänne on tultava tarkoituksella. Caddie suosittelee Santiburia lämpimästi kaikille Samuihin suuntaaville golfareille. Kentän haasteellisuudesta johtuen hyvä pelimuoto täällä saattaisi olla esim. reikäpeli. Näin ollen terassikaljojen maksumies ratkaistaisiin kenties vasta viimeisellä väylällä. Ainoana miinuksena voidaan pitää sitä, että pelatessa on käytettävä autoa. Se ei ole pakollista, mutta kävellen pelaaminen on näissä sääolosuhteissa ja korkeuseroissa itsemurhaa. Santiburin greenfee on 3000 bahtia ja golfauton vuokra 550 THB. Caddielle maksettava 220 bahtin tippi nostaa kierroksen hinnan lähelle 4000 bahtia eli 75 euroa.
Phuketin kentät
Phuketin trooppisella saarella voit golfata loistavissa olosuhteissa neljällä eri kentällä ja käytännössä läpi koko vuoden. Vihreällä sadekaudellakin heinä - syyskuussa golf onnistuu mainiosti, sillä hurjimmat monsuunit eivät saarta riepottele. Paras pelikausi ajoittuu kuivaan kauteen ja ns. kuumaan kauteen eli lokakuulta - kesäkuulle. Blue Canyon ja Phuket Country Club tarjoavat molemmat kaksi kenttää. Saaren kenttätarjonta lisääntyy pikapuoliin vielä yhdellä kentällä, sillä lentokentän liepeille Blue Canyonin naapuriin rakennetaan parhaillaan Jack Nicklauksen suunnittelemaa peliareenaa.
Blue Canyon lukeutuu Aasian valioihin, eikä syyttä. 36-reikäinen kokonaisuus tarjoaa vaativimmallekin vieraalle vastinetta. Canyon Course on isännöinyt sekä Euroopan, että Aasian Tourin kilpailuja. Kenttä onkin vakiinnuttanut asemansa Aasian parhaana championship - kenttänä. Saaren länsirannalla sijaitseva Banyan Tree Laguna on resort- tyyppinen lomakenttä. Max Wexlerin luomuksen ulosmeno soljuu läpi vanhan, pehmeästi kumpuilevan kookospalmu viljelmän. Vesiesteiden runsaus leimaa kenttää, sillä ne tuovat pelikierrokselle oman mausteensa peräti neljällätoista väylällä.
Loch Palm on 18-reikäinen kenttä, joka sijaitsee kukkulaisessa maastossa saaren keskiosassa suuren Crystal Lake-järven äärellä. Kentältä, jonka väyliä reunustavat sadat pilarimaiset palmut, löytyy dramaattisten korkeuserojen lisäksi myös pehmeämmin kumpuilevaa maastoa. Kentän ulosmeno kulkee järven ja palmujen lomassa, kun taas sisääntulo johdattaa pelaajan vuoristoiseen maastoon, läpi kukkuloiden kohden hulppeaa klubitaloa, jonka terassilta voi maalauksellisen maiseman lisäksi tarkkailla viereiseltä vesirangelta veteen putoilevia palloja.
Phuket Country Club sijaitsee Patong Beachin ja Phuket Townin puolivälissä. Tämä 27-reikäinen kenttäkokonaisuus tarjoaa kaksi tasokasta, mutta hyvin erityyppistä peliareenaa. Vanhan tinakaivoksen maille perustetun Old Coursen väylät ovat avaria ja rullaavat pehmeästi halki maaston. Phuket Country Clubin Old Course on todellinen klubipelaajan unelma kenttä ja saaren sopivin peliareena vasta-alkajille. Pelimiehelle tuhdin haasteen tarjoaa kentän erikoisuus, par viitonen, joka kiertää dogleginä järven ympäri. Pallo on mahdollista lyödä suoraan avauslyönnistä griinille yli veden, mutta silloin täytyy draivilla olla mittaa reilusti yli 200 metriä. Lisää haastetta tarjoaa Country Club Coursen 9-reikäinen kenttä, joka houkuttelee viheriöilleen paremman pelitason omaavia pelaajia. Kapeahkoja väyliä reunustavat alati out paalut sekä lukemattomat vesiesteet. Thai Muang sijaitsee Phuketin saaren ulkopuolella Sarasin sillan lähistöllä Phang Nga provinssissa. Kenttä sijaitsee aivan meren äärellä tarjoten lähes links-tunnelmaa Andamanmeren äärellä. Saadakseen tasaisessa maastossa sijaitsevaan kenttään eloa on suunnittelija Peter Dye lisännyt kentälle lukuisia tavaramerkkejään: syviä bunkkereita, monitasoisiksi muovailtuja väyliä, muotoiltuja kumpuja, waste bunkkereita, aluetta halkovia puroja ja mini laguuneita sekä lampia. Maisemoinnit antavat kentälle mukavasti luonnetta ja tekevät siitä mielenkiintoisen.
Blue Canyon
Blue Canyon on pokannut Aasian Golf Monthly-lehden vuotuisessa äänestyksessä Kaakkois-Aasian parhaan kentän tittelin jo useasti peräkkäin. Kenttä on isännöinyt arvoturnauksia, ja jo sen maine tekee siitä Phuketin houkuttelevimman vierailukohteen. Eikä vierailija todellakaan joudu täällä pettymään. Blue Canyon täyttää siihen kohdistuvat odotukset ja jopa ylittää ne. Klubitalon terassilta alkava maisemointi ja huolitellut yksityiskohdat koko kentän alueella ovat uskomattoman kauniita. Myös klubitalon loistokkuus on mykistävä. Sen mahtavat ravintolat ja pukuhuoneet suurine porealtaineen, suomalaisine saunoineen ja hierontahuoneineen ovat jo itsessään elämys. Klubin seesteiselle terassille kannattaa vaikka vain piipahtaa rentoutumaan ja seuraamaan viimeisen väylän tapahtumia. Klubitaloon liittyy kiinteästi pieni luksushotelli niitä vieraita varten, jotka eivät malta poistua alueelta. Ravintolat ja baarit toimivat alueen keitaina ja löytyypä klubitalon pihalta luonnollisesti myös uima-allas, kaikkia ei pelaavia seuralaisia varten. Alueella viihtyisi helposti vaikka koko viikon pelaillen klubin kahdella kentällä ja itseään hemmotellen.
Blue Canyon kokonaisuus koostuu klubitalon lisäksi kahdesta erityyppisestä kentästä, Canyon Coursesta ja Lakes Coursesta. Vuonna 1999 avattu Lakes Course kiemurtelee vanhan kumipuuplantaasin maiden halki. Nimensä mukaisesti kenttää leimaavat lukuisat keinotekoiset kanjoneihin rakennetut vesiesteet. Tyypillistä tälle kentälle ovat myös lähipelitaitoja mittaavat jättisuuret griinit. Lakes Course on suunniteltu käveltäväksi caddien kanssa, mutta myös golfauton vuokraus on mahdollista. Sen sijaan päänäyttämöllä on pakko kävellä. Canyon Coursea eivät golfautojen pyörät tai asfalttitiet raiskaa, sillä kentällä on kävelypakko! Canyon Course on tämän kakun kerma. Se on kansainvälisten kilpailujen päänäyttämö. Kyseessä vieraspelaajille avoinna oleva Thaimaan Augusta. Canyon Course avattiin vuonna 1991 ja se on valittu vuodesta -99 viisi kertaa peräkkäin Aasian parhaaksi kentäksi. Samanlaista suitsutusta kenttä on saanut osakseen myös Amerikkalaiselta golflehdistöltä. Golf Digest nimesi sen Thaimaan parhaaksi kentäksi vuonna 2003. On lähestulkoon synti poimia mahtavasta kentästä esiin muutamia väyliä, sillä lähes jokaista väylää voisi kehua erinomaiseksi. Kentän nimikkoväylä on klubitalon vierellä oleva par kolmonen. Tämän ikimuistoisen väylän lyöntipaikka on korkean mäen päällä ja sen munuaisen muotoinen saarigriini odottelee palloa veden keskellä. Vain ohuet kävelykannakset erottavat sen mantereesta. Lyöntipaikan edessä oleva jyrkkä alamäki peittyy kukkaloistoon. Hole in One tällä väylällä ja nimesi kirjoitetaan kultaisin kirjaimin klubitalon seinään, Tiger Woodsin nimen viereen. Bonuksena klubi tarjoaa "ässän" tekijälle lisäksi muutaman päivän täysihoidon, sekä niin paljon golfia kuin onnenpekka vain haluaa! Huikea on myös sisääntulon viimeinen par-3 väylä. Väylä kiertää suuren kanjonin reunaa ja pelaajan on uskallettava lyödä draw avaus veden ja jättiläismäisen kukkapenkin yli, mikäli mielii päästä lähes sadanseitsemänkymmenen metrin päässä olevalle viheriölle. Väylä, joka jokaisen golfarin tulisi kokea. Yhtä mieliin painuva on myös kentän kolmastoista väylä, 90-astetta oikealle kääntyvä dog leg par nelonen. Väylä mukailee suuren kanjonin reunaa ja äkkipoika jähmettyy jo aloituslyöntipaikalle. Canyon Course on pelikokemuksena ainutkertainen. Mikäli päätät pelata Phuketissa vain yhden kierroksen golfia, valitse tämä kenttä. Se on hintansa arvoinen. Greenfeet Blue Canyonin kentille ovat seuraavat; Lakes Course 3 600 THB ja Canyon Course 5 600 THB + Caddiepalkkio 230 THB. Canyonin kiertäminen maksaa siis noin 120,- euroa. Mailojen vuokraaminen maksaa 800 bahtia eli hitusen alta 20 euroa. Meriitit ovat tehneet kentästä suositun, joten peliaika kannattaa varata hyvissä ajoin, varsinkin talvikuukausina.
www.bluecanyonclub.com
www.santiburi.com
www.phuket.com
Teksti: Ilkka Varmavuo
Kuvat: Ilkka Varmavuo ja kentät
Caddie Magazine 5/2004
|






|
|
|