Golfaamaan Azoreille, mikä ettei, lähden mieluusti. Mutta mikä se on, missä se on ja millä sinne pääsee? Aiheellisia kysymyksiä, sillä ei Azoreita niin helposti edes kartalta löydä. Yhdeksän saarta keskellä Atlantin valtamerta ja vielä parin tunnin lennon päässä Lissabonistakin. Ei ihme, että kysymyksiä riittää eikä sekään ole ihme, että portugalilaisetkin löysivät Azorinsa vasta vuonna 1427.

Allekirjoittaneesta tuntuu, että löysin ensimmäisenä Azoreilta lehmän. Kyllä. Kuulostaa huvittavalta, mutta näin on. Toisaalta, mitäpä tuota ihmettelemään, jos pääsaarella Sao Miquelilla on asukkaita 160 000 ja lehmiä 180 000. Onhan siis todennäköisyys törmätä lehmään huomattavasti suurempi kuin törmätä ihmiseen.

Hengästyttävä luontoelämys

Azorien luonto on sanalla sanoen upea. Jopa siinä määrin, että kaikkinainen kauneuden määrä alkaa todellakin hengästyttää. Tuntuu, että jokaisella rinteellä on jotakin katseltavaa, jokaista kukkaa haluaisi tarkastella lähemmin ja juuri kun olet ohittanut lumoavan atsalearyppään takavasemmalta esiin hiipii mahtava vesiputous. Kun tähän vielä lisätään lähes kaikkialta näkyvä jylhä Atlantti, sekoitus on valmis.

Luonto- ja patikkamatkaajalle paikka onkin paratiisi. Opastettuja, mutta juuri tarpeeksi vähän opastettuja, reittejä löytyy pitkin saarta ja niillä vaeltaminen on elämys. Patikointia varten kannattaa kuitenkin ostaa hyvä englanninkielinen matkaopas, joka antaa vinkkejä joka lähtöön. Ja patikointia suunnittelevien kannattaa myös muistaa, että maastot eivät ole kovin helppoja. Vuoria ylös ja alas kipuavia rinteitä ei ole tarkoitettu huonokuntoisille.

Ellei oleskelu vuorilla vielä riitä, päivä valas- ja delfiinisafarilla on parhaimmillaan unohtumaton kokemus. Itse vietin merellä ehkä kevätpäivistä parhaan, aamukahdeksalta tuulen virekään ei veneitä juuri keinuttanut ja aurinko paistoi täydeltä terältä. No, eipä lopulta tosin näkynyt valaitakaan, mutta kolme erilaista delfiiniparvea. Voin vannoa, että todellakin on ikimuistoinen kokemus lillua Atlantin aalloilla ja katsella luonnossa eläviä delfiinejä. Merimatkoille lähdetään kaikilta saarilta säiden näin salliessa.

Ja ellei tämäkään vielä riitä, sitten voi vaikka tutustua saareen hevosilla. Quinta da Terca on ruotsalaispariskunnan omistama viehättävä hevostila Livramentossa hieman pääkaupunki Ponta Delgadan ulkopuolella. Kartanossa voi myös asua, mutta parasta on tietysti parin kolmen tunnin ratsastus saaren ylämailla. Atlantti siintää taivaanrannassa ja sinä ratsullasi olet sen kaiken yläpuolella. Kaunista.
Sen lisäksi, että atmosfääri hevosineen ja ihanan pääkartanon muodossa viehättää, viehättää myös kartanon ruotsalainen omistussuhde. de Lavalin pariskunta tuli saarelle normaalina ruotsalaispariskuntana kolme ja puoli vuotta sitten, ihastui ikihyviksi ja myi busineksen Tukholmassa ja siirsi koko elämänsä Azoreille. Ei hullumpi tapa aloittaa uusi elämä.


Kuoren alla kuplii

Azorit on koko lailla tuliperäinen alue. Paikallisten mielestä pienet maanjäristykset lähes kuuluvat elämänrytmiin, turisteista en ole aivan näin varma. Yhtäkaikki tuliperäisyys on vahvasti läsnä sekä Sao Miquelin itä- että länsipäässä. Länsipuolelta löytyvät Sete Citadesin kraatterijärvet, joiden sanotaan kirkkaalla säällä hohtavan kahdessa eri värissä. Toinen saarista on turkoosinsininen ja toinen vihreä. Kaksoisjärvet syntyivät vulkaanisesta räjähdyksestä 1400-luvulla.

Saaren itäpuoli on kauneinta Sao Miquelia. Sieltä löytyy myös Furnas, joka on saaren tuliperäisesti aktiivisinta aluetta. Sieltä löytyy mineraalivesilähteitä ja geysirejä, jotka puskevat ylös rikinhajuista vettä. Kävely alueella on hassu kokemus; kaikkialla tuntuu olevan pieniä kuplivia silmiä ja suurimmat montut ovat kuin kiehuvia kattiloita. Huomaa miettivänsä, mitä kaikkea maa oikein kätkee sisäänsä.

Furnasista löytyy myös Terra Nostran kasvipuutarha joka lienee yksi Euroopan upeimmista. Puutarha tarjoaa mykistäviä elämyksiä viherpeukaloille ja toisin kuin saari yleisesti, se pitää sisällään Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Aasiasta tuotuja kasveja. Puutarhasta löytyy myös 35-asteinen rautapitoinen vesiallas, jota kutsutaan myös nuoruudenlähteeksi. Nuortumiseen on vaikea ottaa kantaa, mutta kovin valkoisissa uimapöksyissä ei altaaseen kannata mennä; ylös nimittäin nousee entinen valkoinen puku...


Turismi vielä aisoissa

Azorit ovat, ainakin vielä, ylpeitä siitä, ettei turismi ole pilannut saarta. Hyvä näin. On viehättävää mennä Sao Miquelin kujille pyörimään kaupoissa, kun kukaan ei väkisin yritä myydä mitään. Palvelu on suoraan sanottuna hieman etäistä, mutta sitä toki pyytämällä saa.

Ostoskohteeksi en Azorien saariryhmää kävisi nimittämään, mutta yllättäen ainakin pääsaarelta löytyy erinomaisia sisustuskauppoja. Hintataso on suomalaisittain normaali. Kulinarismin mekaksi Azoreita ei voi kutsua. Ruoka on mutkatonta ja vie nälän, mutta suuria elämyksiä ei saa. Kalaravintoloissa on muutamia paikallisia erikoisuuksia, joita kannattaa maistaa. Varsinaista viinituotantoakaan ei Azoreilta juuri löydy, parhaaksi mainittiin Picon saarelta kotoisin oleva valkoviini Terras Lavas. Maistuu, testattu on.

Mutta minkä Azorit ehkä kulinarismissa menettää sen se ottaa takaisin kaikessa muussa. On vaikea kuvitella, että suuret turistimassat jatkossakaan tulisivat "pilaamaan" saariryhmää tai sen aitoutta. Ja jos vielä Sao Miquelin, niin ei sitten ainakaan sitä pienintä, Corvoa. Saarella on niin vähän asukkaita, että siellä eivät kulje edes bussit eivatkä taksit eikä hotelleissa voi majoittua, koska niitä ei ole. Mutta sielläkin on meri ja huikea luonto - eikä Azoreilta muuta tarvitsekaan.

BATALHA

Menomatka Batalhan golfkentälle Ponta Delgadan keskustassa on helppo. Taksilla kymmenisen euroa ja kymmenisen kilometriä. Perillä odottaa hiirenhiljaisuus. Olen ainoana kentällä, minut jätetään varaston pihalle. Se selviää caddiemasterin toimistoksi. Hiivin pihamaalta sisään, kurkkaan luukkuun ja yritän selvittää asiaani. Kierros odottaa, yksin. Ruuhkaa ei ole, jopa liian ruuhkatonta. Löydän atsalearyhmän takaa erinomaisen rangen, jolla lyön vielä korillisen palloja.

Pelastukseni saapuu kahden paikallisen jäsenen muodossa ja lähdemme kentälle. Kolmen ensimmäisen väylän kohdalla olen väsähtää loppuun, pelkkää ylämäkeä, minä hinaan kärryjä, miehillä on sähkökärryt. Tosin pyörin melko usein myös hakemassa palloja väylien ulkopuolelta, sillä väylät osoittautuvat pääosin hyvin kapeiksi. Pitkädraivisten ystäviksi kyllä, mutta silloin pelaajalta vaaditaan hyviä, suoria lyöntejä.

Luonto fairwayn ulkopuolella muuttuu Batalhassa välittömästi lähes viidakonomaiseksi. Sinne lentäneen pallon saattaa löytää, mutta missään nimessä sitä ei voi lyödä sieltä ulos. Itse etsimisen tosin tekee miellyttäväksi se, että saarella ei ole lehmien ja villikaniinien lisäksi muuta eläimistöä, joten käärmeisiin ei törmää.

Matka jatkuu ja kenttä on kaunis kuin kukkanen. Meri pilkottaa lähes jokaiselta väylältä ja valokuvaustarve on ilmeinen. Pelikaverini pyytävät odottamaan Furnasiin, Batalha on kuulemma vasta portti paratiisiin. Vaikea uskoa, mutta onhan kenttä melko uusi, rakennettu vasta vuonna 1996, ehkä se selittää asian. Kenttä on kuitenkin erittäin miellyttävä. Sekoitus linksiä ja metsäkenttää, huikeita näkymiä, vaikeita väyliä ja ainutlaatuista luontoa. Pelaaminen mielestäni kärsii kovasti lähes alati puhaltavasta tuulesta, mutta sen kanssa oppii yllättäen olemaan. Layout pitää sisällään pari vesiestettä, joissa kovalla tuulella vaahtopäitä, varsin huvittavaa. Väylät eivät ole pitkiä, mutta niistä tekee haastavan kapeus. Par-kolmoset haastavat, kolmen yhdeksikön muodostamassa kenttäkokonaisuudessa pisin kolmonen on 182 metriä ja loputkin vain muutamia metrejä lyhyempiä.


FURNAS

Matka "paratiisiin" kestää Ponta Delgadasta lähes tunnin. Matkapeliksi käy parhaiten vuokrattu auto, sillä Furnasin kenttä on vielä kaupungistakin jonkin verran ylöspäin. Kenttä muuten sijaitsee lähes kilometrin korkeudessa, mikä tyypittää kenttää kovasti ennen muuta huonolla säällä. Pilvet laskeutuvat niin alas, että pelaamisesta ei tahdo tulla mitään ja upea luonto jää kokematta.

Furnasin ensimmäinen yhdeksikkö on rakennettu jo vuonna 1939, toinen tuli vasta kymmenisen vuotta sitten. Hellepäivänä ensimmäinen vaikutelma on paratiisinomainen. Kukkia, kukkia ja vielä kerran kukkia riittää. Myös range on niitä pullollaan, tosin harjoittelualue oli nyt sateiden vuoksi kiinni.

Kenttä kulkee japanin seetripuiden katveessa ja ylhäältä pelaajaa katselevat hiirihaukat. Saariryhmän nimi tarkoittaa juuri kyseistä lintua ja ylväät haukat vartioivatkin kierrosta. Kenttä on laajoine väylineen anteeksiantavampi kuin Batalha, puukasvusto on erilaista ja väylältä pois livahtaneet pallot löytää korkeiden puiden juurilta helposti ja jopa lyöminen on mahdollista.

Mieleenpainuvin asia Furnasin kentältä ovat greenit. On kumpua ja mutkaa, suoraa greeniä ei juuri löydä. Katseltavana kaunista, mutta tuo peliin runsaasti haastetta.

Asia, joka myös Azoreilla pelattaessa yllättää on bunkkerien laavahiekka. Se on karkeajakoista tummaa hiekkaa, jollaista ei Suomessa tunneta. Minua ei hiekka miellyttänyt, mutta maassa maan tavalla.

Väylät eivät Furnasissakaan ole pitkiä, mutta pidempiä kuin Batalhassa. Koska kenttä kuitenkaan, huolimatta sijainnistaan vuorten keskellä, ei itsessään sisällä kovia korkeuseroja, pelaaminen on suhteellisen rentoa ja toimivaa ilman autoakin.

Kenttä huhtikuussa sateiden vuoksi ehkä hieman normaalia heikommassa kunnossa, kaksi väylää muun muassa pelattiin talvigreeneille. Kentänhoitaja pahoitteli kentän kuntoa, mutta koko kauden kentäksi, kunto oli mielestäni hyvä.

TERCEIRA

Mikäli haluaa lomallaan pelata kaikki Azorien saariryhmässä olevat golfkentät, voi ottaa lennon Ponta Delgadasta noin 200 km:n päässä pääsaaresta sijaitsevalle Terceiran saarelle. Sata lentoyhtiö lentää sinne aikaisin aamusta ja palaa takaisin illalla. Lento kestää reilut puolituntia ja edestakainen lippu maksaa noin 130 euroa. Terceira Island Gold Club sai alkunsa jo 51 vuotta sitten, kun amerikkalaiset päättivät rakentaa saarelle golfkentän.

Kenttä vaihtoi omistajaa viime vuonna ja nyt uuden omistajan myötä on kenttää alettu kunnostamaan voimakkaasti. Kahdeksantoista reikäinen Clube de Golfe da Ilha Terceira on puistomainen ja hyvin viehättävä klubikenttä. Kentän lukuisat puut, pienet kukkulat ja lammet sekä azaleat saavat yhdessä aikaan unohtumattoman vaikutelman. Kenttä on yleensä erinomaisessa kunnossa ja viikolla green feen hinta on saaren halvin, vain 25 euroa. Kenttä sijaitsee vain 15 min matkan päässä lentokentältä ja saman verran on matkaa myös saaren pääkaupunkiin.

Jos päättää jättää golfmailat hotelliin ja pitää välipäivän, sopii Terceiran saari siihen mainiosti. Saaren pääkaupunki Angra do Heroismo on uskomattoman kaunis ja se on koristeellisine parvekkeineen ja viihtyisine satama-alueineen ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kaupunki oli 1600-luvulla hyvin tärkeä portugalilaisten ja espanjalaisten kaupan keskus. Myöhemmin siitä tuli amerikkalaisen lennoston välilaskupaikka Euroopaan suunnatuille lennoille. Nykyään Angra do Heroismo on 80.000 asukkaan kaupunki, jonka UNESCO on listannut yhdeksi maailmankulttuurin helmistä.

www.hispania.fi



Teksti: Laura Ruohola
Kuvat: Laura Ruohola, Verde Golf Country Club
Caddie Magazine 2/2005